Terveisiä Saariselältä, nyt sitten määränpäässä eli International Six Nights Endurossa mukana! Uskomattoman hienot kaksi päivää ihan oikeaa enduroa MAASTOLUVILLA, eli ei siis kurapyörillä mihinkään tuonne temuamaan, sanotaan tämä heti kärkeen. Ja sitten yksi päivä sairaslomaa. Harmillista kyllä Kuhmoa ennen kaaduttu kylki kipeytyi niin pahasti, että oli turvallisempaa oli jättää leikki kesken – vaikka koskaan ei kyllä pitäisi luovuttaa. Opin muunmuassa toissakesänä, että esimerkiksi murtuneella sormella ei ajeta Pälkäneeltä Seinäjoelle, mikäli halutaan, että se paranee alle vuodessa. Joten kun alkoi sekä tuntumaan että kuulostamaan (ihmeellistä kolinaa liikkuessa) sillä suunnalla liian pahalta, oli parempi uskoa, että homma seis. Mutta onneksi sain nauttia tätä herkkua kaksi päivää!
Ensimmäisenä päivänä ei juuri maisemia katseltu. Uusi pyörä alla – 250 Six days EXC – oli haaste, hallintalaitteet olivat uusia ja varsinkin jalkajarrua ja vaihtamista pitä tehdä polvea kuokistamalla (joku 46:n kenkämies ajanut sillä ennen minua). Maakivet, korkeuserot, urissa ajaminen – hei haloo, oli vaikeaa. Ja jännitti niin pirusti. Jotenkin kuvittelin, että olen ajanut enduroa aikaisemminkin, mutta paskanmarjat, olen lähinnä ollut lajikokeiluissa. Onneksi vesistöjen ylitykset, suot jne erikoistilanteet ovat tuleet 690:llä jossain määrin tutuiksi, joten henkinen kantti ei pettänyt kuin ehkä kerran kivikossa joutui pari kertaa hengittämään ja eteneminen oli kuin kännisellä koppakuoriaisella. Mutta siitäkin päästiin yli.
Etelästä tulivat Valtteri ja Jaakko seuraan ja majailtiin Janin ja heidän kanssaan samassa mökissä (joka kuraantui päivä päivältä, juttujen taso oli toki alusta asti ihan kuraa). Meidän ryhmän oppaat olivat Mami ja Olli Jäntti, molemmat loistavia kuskeja ja Mami vieläpä siihen päälle endurolegenda. Aina kun olen puhunut siitä, että voiko aloittaa vasta 49-vuotiaana, on minulle joku kertonut Mamista: Kyllä voi. Anna palaa. Aivan huikeaa oli tavata hänet sekä ajaa hänen opastuksellaan ja avullaan – Mami on itse aloittanut vuosien taon jälkeen uudestaan 49-vuotiaana (aivan!) ja on nyt karvan päässä vanhuuseläkkeestä, jolle hän nyt arvaukseni mukaan tuskin jää, koska kunto on sitä luokkaa, että ihan ollaan vastaantulijoita kaikki. Joten voiko Motojysky parempaa tarjota kuin Suomen kauneimmat maisemat, vaihtelevimmat enskapolut ja huikeaa opastusta. Hinta on tosin melko paljon rahaa, kun itse vuokrasin pyöränkin, mutta investointi kannatti. Tavoitteenani oli saada ymmärrys siitä, että haluanko ajaa pikkuenskalla oikeaa enskaa – ja vaikka toki ymmärrän, että tällainen safariajelu on eri asia kuin jonkun paikallisradan kiertäminen, niin vielä kalliimmaksi taisi tulla tämä reissu, koska kyllä tämä vain on niin hienoa.
Toinen päivä meni paljon paremmin. Ainoastaan kuralutakot ja kapeat urat (haha, ainoastaan, niitä kyllä riitti) pudotti vauhdit, mutta sellainen kova enskaura ja oikeastaan kivikotkin sekä nousut, laskut ja oikeastaan suot ja purotkin menivät ihan kivasti. Aikamoista hymyä oli kypärän sisällä. Jos sunnuntaina ajettiin vitun voimalla – eli lähinnä kiroilemalla ja agressiolla, niin maanantaina sitä tuli sellainen rytmikäs ja etenevä olo, vähän niinkuin olisi keinahdellut vain polulla eteenpäin. Toki välillä oltiin koppakuoriaisena maassa, kylki ei oikein kestänyt kovaa käyttöä ja varsinkin itsensä ja pyörän ylöspuskeminen oli välillä varsin koomillista tuohua. Oikeastaan tiesin, että kun lähden viimeiselle Kakslauttasen lenkille tiesin jo etukäteen, että se on joko tämä tai huominen. Mutta koska pieni toive oli molemmista, lähdin kuitenkin. Mutta siellä ne kohtalokkaat lipat tulivat ja kylki meni juuri pari naksua pahemmaksi, joten loppumatka tultiin hieman varovaisemmin. Mutta oli se kaiken sen väärti, mennen tullen. Ihan mahtavaa tuohua! Kiitos Jysky ja kumppanit! Ja Taisto mopon etelään tuomisesta! Uudestaan!
Pistän vielä kuvia lisää, kunhan niitä tulee. Suurinpiirten vikat kuvat Sauli Nordling, tunturin huipulta Jaakko Asikainen ja muut kuvat enmävaantiedämuttakuvarefet saa pyytää tai laitan, kun saan tarkistettua. Julkaisen nyt kuitenkin vähän keskeneräisenäkin, eiköhän joku reissun lopputilitys vielä tule, kunhan nyt jotenkin keksin, miten pääsen täältä kotiin Helsinkiin 😀
tiinarider 