ISNE7: Flow-tila

Hiekkamutkia ajaessa aivot askartelee vain harvoin menneessä tai tulevassa. Varsinkin muutaman päivän ajon jälkeen flow-tilaan pääsee melko helposti. Ajamiseen menee 50-100% kapasiteetista ja loppu kapasiteetti lajittelee tunteita, asenteita ja mielipiteitä. Tarkistaa asetuksia ja yleensä parempaan päin. Juurikaan ei ole käynyt etelän haasteet mielessä ja ainoat suunnitelmatkin liittyvät Mongoliaan, jossa on kuulemma asvalttia vain 70 kilometriä. Ehkä joskus, jos löytyy kaveri reissuun.

Aiemmin seitsemän ajopäivän jälkeen sitä on ollut fyysisesti väsyneempi kuin lähtiessä. Nyt en ole. Kolme lyhyempää ajopäivää sekä kunnon yöunet kunnon yöpaikoissa alkaa vaikuttaa siten, että peilikuvakin on pirteämpi ja vähemmän kuluneen näköinen kuin lähtiessä. Yleensä näillä reissuilla keho nääntyy ja mieli lepää. Nyt on molemmat paremmassa hapessa kuin lähtiessä. Hyvä saavutus. Ja vaikka särkylääkettä kuluu vieläkin ihan mukavasti, tuntuu, että INSEen mennessä pitäisi olla kylkikin jo täysin käyttökunnossa.

Tänään oli lyhyt päivä, 3,5 tuntia lähes ilman taukoja ja jotain 170 km. Koska tämä oli tiedossa jo aamulla, otettiin aamupäivään kanoottiretki, uimista ja saunomista. Koska miksipä ei, kun kerran oli rantasauna ja kanootti käytössä. Melko hyvin pystyin melomaan, vaikka Jani kyllä taisi tehdä enimmän lihastyön. Hossa on mielettömän hieno paikka. Löydettiin koskikin, mutta ei uskallettu mennä lähemmäksi.

TET oli ainakin tämän päivän pätkällä täynnä suoria. Älyttömän pitkiä suoria. Vauhti oli silti kohtuullisen maltillinen, koska poroja oli riittävän usein tukkimassa tietä. Älytöntä ponkailua oli niiden eteneminen, ainoa keino oli odotella, että keksivät lähteä tieltä pois. Maisemat olivat todella kauniita. Myrsky oli hienosti vetänyt puita tielle, mutta onneksi kulkuväylä oli pätkitty näkyville.

Yöpyminen myös Peter Pan Biken “Soraa ja saunaa” -reissulta tutulta Isokenkäisten klubilla. Perustajan tytär kertoi meille koko tarinan – täällä on aikanaan kelkkasafareiden aikana yöpynyt Helsingin isokenkäisiä ensin erilaisissa kylmissä majoitteissa ja sitten rakennusten valmistuessa aina vain hieman paremmin. Päätupa (kuvassa pyörien takana) rakennettiin alkuun Harri Holkerin ideoimana kelkkahaalarin kuivauspaikaksi. Nyttemmin täällä on Green Key -majoitus, jossa kaikki hienosti mietitty, ruoka hyvää ja palvelu pelaa. Ehdottomasti lämmin suositus! Myös rantasauna oli hieno, koska toki taas pääsi uimaan ja saunaan.

ISNE6: TETtiä ja poroja

Ihan paras tunne on se, kun haasteisen tilanteen jälkeen saa hallinnan takaisin. Nyt illalla ohjat alkavat taas olla käsissä, koska erilaisia toimenpiteitä on tehty. Uusi eturengas tuntui aivan loistavalta yhdessä KTL:n iskarisäädön kanssa. Postilla kotiin lähti 6.2 kiloa tavaraa, ja kuormauksenkin tein uudelleen. Loppureissulle varasin sänkypaikat, että ei ainakaan teltassa nukkumisesta mene kylki pahemmaksi. Särkylääkettä en ensin ottanut ja kun diagnoosi oli, että mitään ei ole oikeasti rikki, otin maksimit ja eikun pyörän selkään.

Ihan mukavat 6 tuntia ja 300 kilsaa ajettiin ensin omia reittejä ja sitten Moisionkankaalla liityttiin TETin ajajien joukkoon. Oli hyvää reittiä, vauhdikasta hiekkaa sekä haasteellisempaakin pätkää. Maisemat alkoivat olla erämaahenkisempiä ja suota oli paljon. Reitti kulki suureksi osaksi itärajan tuntumassa, välillä pitkin rajavyöhykettäkin.

Matkalla oli todella hienoja paikkoja – “omalla vastuulla silta” upean pikkujoen yli ja sen vieressä mahtava leiripaikka sekä paljon erämaajärviä. Myös ensimmäiset porot hyökkäsivät tielle. Suolla näkyi kurkia. Ja jos olisi ollut kypäräkamera, olisi myös Juntusrannan nelipyörämotocrossihminen otettu kuvaan – joku oli täydessä crossivarustuksessa liikenteessä invamopolla. Olikohan viritetty laite?

Lounasta syötiin Alavuokissa, jossa oli hyvä meininki ja ainakin neljä muuta TETtiläistä sekä yksi Transalp peräkärryssä. Paikka oli hyvin perinteinen ja palvelu loistavaa. Kahvila oli kiinni, mutta ruokaa saatiin pöytään ja vessat löytyi, bensaa löytyi, kuunteluhuone löytyi. Mikäs oli ihmisen ollessa.

Hossasta 25 kilsaa ylitimme asvalttitien ja ajattelimme olevamme lähes perillä. Mutta eipäs oltukaan, ainakin tunti ajettiin hiekkatietä, soratietä, sepelitietä ja lopulta kuulalaakeritietä pitkin mutkia. Ja sitten oltiin Hossassa ja tankattiin taas, koska “ei sitä koskaan tiedä”: Ja syötiin, koska “syöminen on aina kivaa”. Ja käytiin kaupassa, “kun kerran kauppa oli”. Jokapuolella oli TETtiläisiä. Illaksi saatiin majoitus Hossan Luontokeskuksen kautta, kun ystävällinen ihminen siellä antoi meille Metsähallituksen Metsäkartanosta huoneen käyttöön – koko leirintäalue oli täynnä ja minulla siis ei ollut enää telttaa. Päästiin saunaankin. Ja uimaan. Ihan mieletön paikka. Kuulemma AT-rallikin on täällä!